tiistai 5. tammikuuta 2010

Muskan uimajuttuja ja tunneliprojektin suunnittelua 12.8.2009

Tänään on ollut tosi kuuma päivä, joten olen suosiolla jättänyt kaivuuhommatkin tältä päivältä. Aamulla suunnittelin makoilevani koko päivän auringossa tai tarpeen vaatiessa kopin takana varjossa, mutta melkein heti kun pääsin kopista ulos, niin suunnitelmat menikin ihan häneksi. Reetta toi Onnin minulle hoitoon, joten se siitä laiskottelusta. Onni on riekkunut sielunsa kyllyydestä ja yrittänyt saada minua leikkimään. En voi käsittää, miten se jaksaa ja näköjään se ei voi käsittää, että minä en jaksa. Onneksi Onni on tässä päivän mittaan pitänyt pari patterinlataustaukoa, joten minäkin olen saanut sillä välin rauhassa ottaa arskaa, ilman että joku on koko ajan kurkussa kiinni.

Saman päivän iltana...

Minä olin jo suunnitellut haukkuvani Reetalle suorat sanat, että ei tarvi tuoda näin kuumana päivänä mitään keskenkasvuisia kersoja minun riesaksi. Mutta onneksi päivän kärsimykset hyvitettiin, kun päästiin koko konkkaronkka uimaan Itänenälle. Jopa minäkin kävin ihan oikeasti uimassa ja tiirailin siinä samalla lokkeja ja hanhia. Pahus vaan, kun nuo tollot piti niin kovaa meteliä, että hanhetkin karkas ihan mun pitkän nenän alta. Tai no olinhan minä vielä Reetalla narun nokassa, joten ehkä siitä lintujahdista ei olis kuitenkaan tullut mitään. Janne kyllä sano, että ei niitä saa metsästää vasta kun kaheskymmenes päivä. Pah, sanon minä. Eihän kukaan olis huomannu mitään, jos minä olisin yhden räähkän kietassu huuleen.

Jos huomenna on vähän vilposampi päivä, niin aattelin jatkaa tuota tunneliprojektia, kun Reetta ei näköjään muistanut täyttää sitä tänään.

-Muska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti