Pyhä-Nattanen

Juhannuspäivänä ajeltiin mökiltä Sompion luonnonpuistoon tarkoituksena käydä ihastelemassa maisemia ja tooreja Pyhä-Nattasen huipulla. Soku oli enismmäistä kertaa tunturiretkellä ja oikeastaan juuri sitä syystä kyseinen kohde oli ideaalinen, koska Sompiojärventieltä Pyhä-Nattasen huipulle on matkaa hieman alle kaksi kilometriä.

Alkumatkan pitkospuut ja juurakkoinen, paikoin vedessä oleva polku sujui mallikkaasti, mitä nyt Soku yritti harventaa polulla olevia risuja parhaansa mukaan. Ylempänä louhikko muodosti pienen haasteen, koska Soku ei vielä ymmärrä, että jos valjaat ja remmi on jo kireällä, niin ei kannata hypätä ainakaan eteenpäin juuri silloin. Ihan lopussa pikku apina olikin pakko kantaa pahimpien paikkojen yli. Ja ne maisemat... todellakin parin tunnin ajomatkan väärti.

 

Tämä on kirkkoni.

Täällä on temppelini.

Täällä painan pääni ja kiitän.

Samassa todellisuudessa.

Samaa ihmettä kaikki.

Saman mestarin kätten töitä. 

Juhannusta juhlimassa

Juhannukseksi lähdettiin koko porukka pohjoiseen mökkimaille. Varsinkin Sokulle oli tiedossa rajoittamatonta vapautta heti kodan ulko-ovelta lähtien. Seikkailut ulottuivat suon reunasta ja puron varresta alas lammelle ja kotaa ympäröivään metsikköön. Erityisen hupaisaa oli seurata aamupalalla kodan ikkunasta, kuinka Soku löysi tiensä oravien pesäkuusen alle, muttei tajunnut, että oravapesue oli yläilmoissa puiden oksille jähmettyneenä.

Erityisesti Intolle Sokun kanssa ulkoilu on välillä tuskaa, kun pieni riiviö ensin vaanii ja sitten hyökkää koko purukalustollaan pahaa aavistamattoman uhrinsa ahteriin. Pienellä rohkaisulla Into kuitenkin tajusi, että juoksemalla pääsee ainakin vielä karkuun. Soku juoksi täysi ajohaukku päällä suuren mustan luppakorvaisen jäniksensä perässä pitkin kuusikkoa ja suota. Välillä Into teki paluuperät ja eksytti Sokun suon reunaan. Ehdottomasti huvittavinta seurattavaa oli kuitenkin, kun Into tajusi ettei Soku tule veteen. Välillä Into seisoi vatsaa myöten ojassa tai purossa ja Soku seisoi kuivalla maalla puolentoista metrin päässä komea seisontahaukku käynnissä.

Veneilyäkin kokeiltiin, mutta tottakai neliöt kävi pieneksi alta aikayksikön. Onneksi pikku apina sentään tajusi olla hyppäämättä laidan yli. Tätä vesielementtiä pitää kyllä harjoitella, ettei isona poikana tarvi jäädä rannalle ruikuttamaan kesken ajon.

 

Juhannusaattona tutkailtiin Inton kans karttaa sopivaa pientä retkikohdetta silmällä pitäen. Korkeuskäyrien mukaan noin viiden kilometrin päässä näytti olevan kuru, jossa ei olla aiemmin käyty. Syväkurun rinteet todella olivat jyrkät, kuten kartta lupasi. Kuusien alla varvikon ja sammaleen seassa kasvoi myös korvasieniä ja kurun pohjalla oli kuin omassa pienessä ulottuvuudessaan. Lämpötila, ilmankosteus ja paikallaan seisova ilma loivat lähes salaperäisen tunnelman ja saattoi vain ihmetellä, mitä salaisuuksia pienen puron ympärillä kasvava matala pajukko kätki sisäänsä.

Illalla saatiin vielä Janne ja koko muu lauma houkuteltua mukaan jä käytiin läheisellä Unarinkönkäällä katselemassa veden virtausta yöttömän yön valossa.