Tunturiturnee

Kesäloman viimeiset viikot meni aivan siivillä, mutta toisaalta on ihana palata kesälömareissun tunnelmiin näin syksymmällä ja valitettavasti myös syksyn ensimmäisen lentsun kourissa.

Reissuun lähdettiin tapamme mukaan auto aivan ääriään myöten täynnä ja vain pari ensimmäistä päivää suunniteltuna. Jälleen mentiin mökille ensimmäiseksi yöksi tavoitteena lähinnä päästä napapiirin pohjoispuolelle, mistä on helpompi jatkaa, minne nokka näyttää.

Laiskan aamun jälkeen lähdettiin kohti Pallasta, mistä oli varattu majoitus kahdelle seuraavalle yölle. Ja tämän pidemmälle ei sitten etukäteen oltukaan mietitty mitään valmiiksi. Vaikka hotellihuoneessa oli aistittavissa erittäin vahva 'retrohenki' oli ylivertaisena kompensaationa upeat maisemat ja lämmin vastaanotto. No, kutsusta huolimatta Into ja Onni evät päässet baariin, ei tosin kysytty olisiko siellä ollut maksanmakuista voimajuomaa karvakavereille.

Illan lämmössä ja auringonpaisteessa lähdettiin reippailemaan koirien kanssa lämmittelyreissulle. Tallustettiin Palkaskeronkierros n. 7 km, jossa meidän makuun oli vain kohtuullisesti nousua ja laskua, vaikka hien toki saikin pintaan. Kivirakkaakin oli, tai olisi ollut enemmänkin, jos muu retkue olisi kiltisti seurannut allekirjoittanutta harhareitille halki järeimmän lohkareikon. Tulipahan kuitenkin heti testattua, että myös Into osaa kulkea erittäin hankalassa kivikossa hyvin sievästi varoen.

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen pakattiin kevyet eväät reppuun ja suunnattiin kohti Mäntyrovan majaa. Reitin alku kulki hieman alaspäin viettäen todella kauniissa metsämaastossa, kunnes saavuttiin melko laajalle kivikkoiselle alueelle. Lohkareviidakon lomasta löytyi aivan upeita kirkasvetisiä lampia, jotka jatkuivat sokkelona uoma toisensa perään. Lähes helteisessä kelissä koirat tietysti ottivat ilon irti viilennyksestä.

Reitin mahtavimmat maisemat tulivat vastaan useampi kilometri Mäntyrovan majan jälkeen. Pitkospuut kulkivat laajan suoalueen toista reunaa, jolloin suon yli avautui upeasti näkymä tunturihuippuja kohti. Myös hillamättäät vetivät välillä puoleensa, joten näkymiä ehti ihailla aivan rauhassa. Patikointikierrokselle tuli matkaa n. 14 km, mistä hyvän tankkauksen jälkeen jäi vielä paukkuja varastoonkin.

Eli muutaman huilitauon jälkeen saatin idea, että pakataan trangia ja evästarpeet mukaan ja lähdetään Taivaskeron huipulle iltapalalle. Ja niinhän me tehtiin kellon ollessa melkein kahdeksan illalla. Valittiin kiertosuunnaksi (ainakin sen illan muista kulkijoista poiketen) todennäköisesti se hikisempi. Eli pitkä jyrkkä nousu heti hotellilta Laukukeron kautta Taivaskerolle. Matkalla jo todettiin, että reittivalinta oli järkevin, koska koirien kanssa oli helpompi ja erityisesti turvallisempi mennä jyrkkä osuus ylöspäin, kuin alaspäin.

Iltapalaa tai mitään muutakaan en ole niin puhuttelevissa maisemissa koskaan syönyt ja kun kivien seasta löytyi koirillekin pienet sammalpaikat pötköttelyyn, niin eipä sieltä huipulta ollut kiire minnekään. Hotellille paluu kulki pitkin Hetta-Pallasreittiä ja oli loivaa tasaista laskettelua koko matka.

Seuraavat kaksi päivää olikin melkoista autossa istumista. Kilpisjärven kautta Norjaan, ja Lyngenvuonon reunaa itään päin. Janne sai jo Suomen puolella kuningasidean, että kokeillaan Norjan puolelta Haltille. Urheasti lähdettiin pienen vuonon pohjukasta nousemaan Haltia päin. Matkalla asfalttitie muuttui pian pieneksi soratieksi, joka ajoittain nousi mutka toisensa perään lähes pystyjyrkästi ylöspäin. Syvä rotko ylitettiin pitkin rautasiltaa, jonka katteena oli lankkuja jne. Jossain tällä välillä vänkärin usko loppui kokonaan ja eteenpäin meno oli silkkaa horroria. Vanha auto yritti hyytyä jokaiseen jyrkempään kohtaan ja tien reunassa oli paikoitellen varjon puolella myös lunta. Niinpä kuskikin tuli siihen tulokseen, että parempi luovuttaa. Pysähdyttiin siis tekemään evästä ja keräämään rohkeutta palata samaista soratietä takaisin vuonon rantaan.

Matkalla kohti Altaa vietettiin yö teltassa ja heti aamulla jatkettiin Altan ja Kautokeinon kautta takaisin Suomeen. Suomen puolellakin käytiin yksi yö telttailemassa jossain Kalmankaltiolla päin. Hienoja järviä ja lähes loputtomasti maastoa, johon telttansa pystyttää.

Viimeinen etappi oli Ylläs, jossa yövyttiin hotellissa. Ja jälleen myös koirat toivotettiin ilahduttavasti tervetulleeksi. Iltalenkillä kierrettiin  pikkunäppärä kierros Ylläksen maisemissa, 6 km.

Aamulla auton nokka suunnattiinkin jo takaisin mökille, mutta pieni välipysähdys oli tiedossa ;) Koko reissun rankin rypistys tehtiin Aakenustunturilla. Yhteensä 22 km kävelyä ja noin kahdeksan tuntia lähes tauotonta kävelyä. Yksi kunnollinen pysähdys tehtiin ja silloinkin tehtiin vain nopeasti ruoka ja sai hetken käytettyä kenkiä pois jalasta. Keli oli hieno ja onneksi myös tunturiletkan päältä löytyi pieniä lammen tapaisia koirille virvokkeeksi, koska usean kilometrin taivallus pitkin kivirakkaa näytti olevan niillekin melko lämmintä hommaa. Reissusta selvittiin ja ehdittiin myös nauttia vaikka kauniiden maisemien ohella osa nautinnosta ehkä tulikin itsensä rääkkäämisestä.

Huippu reissu ja paljon tuli nähtyä sekä koettua. Säät suosivat meitä ja reissun ainoat ukkoset osuivat kohdalle juuri, kun oltiin autossa tai mökillä. Mutta kyllä me vielä joskus sinne Haltille mennään :) toivottavasti.

NOWT Ylikiiminki 16.7.2016

Tämäkertaisen wt-kokeen voi jälleen luokitella alkaneen jo edellisenä yönä. Uni ei taaskaan tullut silmään ja kellokin soi jo viideltä, joten melkoisessa zombimoodissa ajelin aamulla kuuden lauttaan ja siitä Ylikiiminkiin. Ennen kokeen alkua jopa jännitys jäi jäätävän väsymyksen jalkoihin, mutta toki se tuttu vatsan kipristely ja hetkittäiset jännnitysaallot lopulta saapuivat.

No sitten hieman kokeesta, josta varsinainen tulostaso meidän osalta jäi heikoksi, mutta onneksi reenikaverit pärjäsivät paremmin. Ja jos vielä jotain positiivista, niin olin älynnyt pakata reppuun vaihtopaidan ja takin, sillä reilun vesisateen vuoksi hytisin jakkaralla jo kahden ensimmäisen rastin jälkeen sekä paita että takki märkänä.

1. Rasti

 Pari tehtävä, joka alkoi ohjauksella heinittyneelle hakkuulle aivan metsän reunaan. Lähetys oli hieman viistosti eli ei metsän reunan suuntaisesti. Metsä veti Intoa puoleensa ja se vilahti kerta toisensa jälkeen sinne liian aikaisin, mutta olipa oma ohjaaminenkin aivan ala-arvoista. Jälkiviisaana voisi ajatella, että olisi pitänyt ohjata koira reilusti pois metsän läheisyydestä ja yrittää hakkuun puolelta ohjata se damille.

Seuraavana oli vuorossa ykkösmarkkeeraus myöskin hakkuulle eri suuntaan kuin, missä ohjaus oli. Tästä Into sentään suoriutui itsenäisesti ja melko suoraviivaisesti. Tässä vaiheessa kuitenkin jo mainittakoon, että vaikka ensimmöiseltä rastilta tuli jo nollat, niin jännitystä se ei poistanut. Eli oma jännitys ei edes johdu tuloshaaveista vaan jostain ihan muusta.

Pisteet 0/20

2. Rasti

Kaksoismarkkeeraus metsässä. Heitot tulivat melko suureen kulmaan (n. suorakulma), mutta heittäjä ja ampuja siirtyivät heittojen välillä. Ensimmäinen nouto meni Intolla hienosti, mutta jälkimmäisen eli sen ensiksi heitetyn Into muisti hieman liian lyhyeksi ja jouduin ohjaamaan pariinkin otteeseen ennen kuin dami saatiin lopulta lähihaulla ylös.

Pisteet 13/20

3. Rasti

Rasti oli pellolla, jossa etualalla oli niitosta ja heti niitoksen takana alkoi pitkä heinikko. Tehtävä alkoi pitkällä ykkösmarkkeerauksella heinikkoon niitoksen taakse. Tämän Into markkeerasi liian lyhyeksi ja jouduin ohjaamaan sitä niitoksen rajasta syvemmälle heinikkoon ja sielläkin pariin otteeseen ohjaamaan takaisin oikelle alueelle. Märkä pitkä heinikko on aiemminkin osoittautunut Intolle vaikeaksi, joten se vaatii vielä paljon lisää harjoitusta.

Markkeerausken jälkeen tuli ohjaus eri suuntaan. Dami oli pienessä notkelmassa, jossa heinikko oli vielä pidempää kuin muualla. Lähihakualue oli hieman pitkänomainen kaistale ja sain Inton töihin juurikin sieltä 'väärästä' päästä. Mutta ohjaajan avustamana Into sai käytyä koko kaistaleen läpi ja lopulta löysi damin.

Pisteet 10/20

4. Rasti

Walk-up parityönä. Kummallekin koiralle tuli kaksi ykkösmarkkeerausta. Tästä tehtävästä Into suoriutui hienosti. Molemmat damit tulivat talteen nopeasti, itsenäisesti ja suoraviivaisesti.

Pisteet 19/20

5. Rasti

Vesityö soistuvalla järven rannalla, jossa rantaviivasta lähti peräkkäin pieniä hetteisiä niemekkeitä. Aluksi lähemmän niemekkeen juureen kaislatuppaaseen tuli markkeeraus. Into oli aikeissa juosta pitkäksi, joten jouduin puuttumaan sen tekemisiin. Tarvittiin parikin lähihakuun ohjausta ennen kuin Into jäi perkkaamaan juuri sitä yhtä pusikkoa.

Markkerauksen jälkeen koira piti ohjata taaemmalle niemekkeelle, jonka edessä olevassa lumpeikossa dami kellui ohjaajaltaja koiralta näkymättömissä. Odotuspaikalta käsin tehtävä oli kuulostanut raskaalta ja jopa hankalaltakin, kun koiran oli vaikea löytää syvällä uiva dami lumpeiden seasta. Suunnittelin ohjaavani Inton veden kautta oikealle alueelle, mutta Into ratkaisi asian toisin. Aluksihan se tietenkin meni suoraan linjalla olevalla markkerausapaikalle, josta pysäytyksen jälkeen aioin kääntää sen oikealle veteen ja siitä vettä pitkin damille. Olin kuitenkin sellaisessa kulmassa koiraan nähden, että Into tulkitsi oikean oikelle takaviistoon. No onneksi jäin seuraamaan tilannetta, enkä heti sekaantunut asiaan. Into nimittäin juoksi heitteikköä pitkin suoraan kauemmalle niemekkeelle, otti sieltä välittömästi damin tähtäimeensä ja pulahti lumpeikkoon suoraan damille. Ohjausosuus tältä rastilta meni siis täysillä pisteillä.

Pisteet 16/10

Kokonaistulos oli siis AVO0 pistein 0, 13, 10, 19, 16

Elämä jatkuu

Into ja Onni ovat pitäneet emännän jaloillaan vaikka Muskaa ikävä onkin. Onneksi on ihanat muistot ja onneksi on kesä. Ollaan reenailtu melkolailla säännöllisesti, joskin aika kevyesti. Into on harjoitellut jonkin verran vesijuttuja, varsinkin linjaa, ykkösmarkkeerauksia ja helppoja kakkosmarkkeerauksia. Toki pyritään pitämään kaikki palikat sopivasti mukana ja välillä palataan ihan perusteisiin.

Tänään innostuin reenaamaan Inton kanssa pihalla ohjauskäskyjä, oikeaa, vasenta ja taakselähtöä. Päähänpistona virittelin ensimmäistä kertaa tuon puukatoksessa jo monta vuotta lojuneen muoviaidan käyttöön. Ainoastaan yhdesti reenin alussa Into yritti palauttaa kiertoreittiä vaikka aita melkein koko piha-alueen levyinen olikin. No opastin mustan lentokoneen tassusta pitäen, että ei kierretä vaan tullaan suoraan yli. Toista kertaa ei asiaan sitten tarvinnutkaan puuttua.

Oikean kyljen kautta taaksepäin, kyllä minä osaan :)

Into oli mielissään reenistä ja suunnat sujuivat erittäinkin hyvin. Melkoinen pomppu on kyllä pikkukoiralla, kun ilmavaraa jää välillä melkolailla. Koska olen itse aika pehmo koiran kouluttaja (ainakin joissakin asioissa), reenataan me aidan ylitystä aika harvoin. Itsellä tekee heikkoa katsella hirveitä loikkia ja varsinkin alastuloja.

Sunnuntaista asti kelit ovat hellineet meitä auringonpaisteella ja lämmöllä. Koiran juoksutus onkin siis ollut pienimuotoinen haaste, koska itse en todellakaan jaksa herätä neljän huiteilla lenkille. Onneksi meillä on kuitenkin tuo meri lähellä ja pitkät hiekkarannat, joissa itse voi kahlata vyötäröä myöten vedessä vaikka useamman kilometrin. Yleensä lenkki kestää kuitenkin puolisen tuntia. Näillä lenkeillä Into ja Onni siis uivat lähes koko ajan ja ainoastaan välillä pääsevät säikälle juoksemaan ja tarpeilleen. Vaikka Into ei reippaana poikana tarpeiden tekoon kuivaa maata tarvi vaan pelkästään se riittää, että tassut yltää hyvin pohjaan.

NOME-B ALO Tornio 9.7.2016

Inton toinen b-koestartti tapahtui siis Torniossa. Koe alkoi ykkösmarkkeerauksella, jossa heittäjä oli metsässä ja heitto tuli metsän ja kosteikon reunaan, kuitenkin metsän puolelle. Homma jatkui vesiohjauksella, jossa oli pieni matka kosteikkoa ja pienehkön vesialueen yliuitto. Riista oli siis vesilampareen vastarannalla heti vedenrajassa. No tässä tehtävässä Into otti taas löysät pois (koska jossainhan se on tehtävä :) ). Into otti kyllä hienosti linjan, mutta oli uimassa tuulen väärältä puolelta rantaan, joten yritin sitä pariinkin otteeseen ohjata oikealle. Into kuitenkin jatkoi aina ohjauksen saatuaan matkaansa suoraan eteenpäin ja vastarannelle päästyään päräytti vielä kosteikkoalueen yli ja suoraan järveen. Takaisin kutsun jälkeen paluumatkalla ohjaus oikelle sitten viimein onnistui ja selvittiin tehtävästä. Luultavasti oma ohjaaminenkin näytti koirasta oudolta ja jäykältä, kun saappaat oli suossa jumissa ja piti varoa kaatumista.

Haku oli melko laaja syvyyssuunnassa, mutta siitä huolimatta Into aloitti jälleen kauimmaisesta riistasta. Haettavaa oli sekä kosteikkoalueella että metsässä. Lopuksi oli vielä kaksoismarkkeeraus pienen vesialueen yli.

Koeselostus

Haku

Liikkuu laajalla alueella, on tehokas annetussa tehtävässä.

Ohjattavuus

Vesiohjaus: Ottaa erinomaisen linjan ja suorittaa erinomaisen tehtävän.

Paikallistamiskyky

1.mark. Havaitsee hyvin heiton, noutaa sen nopeasti ja suoraviivaisesti.

2.mark. Havaitsee hyvin molemmat heitot, noutaa molemmat suoraviivaisesti.

Riistan käsittely

Moitteetonta koko kokeen ajan.

Passityöskentely

Siirtymätilanteissa on hyvin ohjaajansa hallinnassa.

Muut ominaisuudet

Hyvä laukauksensietokyky.

Yleisvaikutelma

Miellyttävässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa oleva metsästyskoiran alku, joka suorittaa mallikkaasti koko kokeen läpi.

ALO1

Nanuchka 29.4.2005 - 27.6.2016

Tapasin Muskan tämän ollessa alle vuoden ikäinen ja Muska siis sai kunnian olla elämäni ensimmäinen koira. Ja melkoinen koira olikin.

Muska oli suuri persoona niin kotona kuin metsällä. Lämmöllä muistelen niitä syyspäiviä, kun metsässä vierähti tunti jos toinenkin Muskan ajoa seuraillen. Ja viisaana koirana Muska oppi itse ilmoittamaan, milloin ajot oli siltä päivältä pulkassa. Eihän se toki autolle aina tullut, mutta metsästä kuului sydäntä raastava väsyneen ajokoiran ulvonta, joka kutsui palvelusväkeä paikalle :)

Ja todellakaan vähäisin saavutus ei ole se järkähtämätön määrätietoisuus, jolla Muska opetti Onnin ja Inton olemaan koiria. Muskan toimintaa seuratessa ei voinut kuin haaveilla oppivansa edes pienen rippeen siitä koiran lukutaidosta ja koiran kielen hallinnasta. Ja rauhallisesta itsevarmuudesta.

Loppukevään ja alkukesän aikana Muska muuttui entistä väsyneemmäksi ja pilke silmäkulmassa alkoi pikkuhiljaa hiipua. Spondyloosin ja lonkkavikojen vuoksi takapään liikkuminen heikkeni entisestään. Viimein tuli aika tehdä raskas ja kipeä päätös päästää rakas jahtikaveri ja perheenjäsen taivaan metsämaille. Muska sai nukahtaa syliini korvissaan lupaus loppumattomista kettu- ja jänisajoista.

Kiitos Muska, että tiemme kohtasivat ja sain elämää sinunkin kanssasi opetella.

Muistathan minua vielä,

kun myrsky mennyt on.

Kun aallot rantaa muovanneet

ja maa merestä noussut on.

Muistathan matkan yhteisen,

kun aurinko jälleen laskenut on.

Kun vuoksi luoteeksi

kerta toisensa jälkeen vaihtunut on.

Muistathan vieläkin,

kun talvet ulappaa jäätäneet on.

Kun kaislikko männyiksi muuttunut

ja kallio sileäksi hioutunut on.

Vieläkin,

kun enää tähdet jäljellä on.

                         

                                  -Reetta K

Reissussa ja sukuloimassa

Tässä sateista Juhannuspäivää viettäessä on sopiva hetki palata kesäloman alkuun ja allekirjoittaneen sekä noutajapoikien reissuun Riihimäelle. Etelän 'lämmössä' vierähti viikon verran, tai mikäli lämmösi lasketaan se, että erämessuille piti pyöräillä huivi päässä ja hanskat kädessä. No Suomen kesä on mitä on, joten näillä mentiin. Parin ensimmäisen päivän koomailun jälkeen ryhdistäydyttiin ja käytiin jopa kyläilemässä.

Satumetsää siellä jossain Hämeen Härkätien lähellä

Vanajaveen rannalla

Yksi kyläreissu suuntautui Tampereelle Inton siskon Bimun luo. Olipa mukava nähdä Bimua sekä Bimun kotiväkeä pitkästä aikaa. Käytiin jopa hieman reenaamassa linjoja peitteisessä maastossa. Olipas virkistävää ja Intolle erittäinkin tarpeellista päästä vaihteen vuoksi niin tiheään ja korkeaan heinikkoon harjoittelemaan. Täällä kotopuolessa moisista paikoista ei selviä pois ilman legioonallista salamatkustajia eli punkkeja.

Ja sukuloiminenhan ei toki tähän jäänyt vaan ennen Pohjoiseen palaamista nähtiin Inton vanhemmat Haamu ja Rixu sekä pikkuveli Alfa. Into pääsi siis kahteen otteeseen reenailemaan valvovan silmän alla. Intohan tietenkin toimi hienosti, mutta ohjaaja sai kaipaamaansa herättelyä ja lempeää persauksille potkimista. Onnin kanssa oma hitaus ei ole koskaan ollut niin silmiinpistävää, mutta Inton kanssa löytää itsensä ajoittain seisomasta suu sääskenpyydystimenä, pilli pelkkänä koristeena kaulassa roikkuen. Hitsiläinen, kun juuri se pilli pelastaisi niin paljon, koska Intohan osaa kuitenkin pysähtyä (ainakin on osannut tähän asti).

Into, Inton äiskä ja Inton iskä 

Alfa ja Into, vai kumminkas päin se meni ;)

Lähihaun kanssa meillä on vielä töitä ja olispa hienoa, jos siihen saisi vielä hieman lisää intensiteettiäkin. Positiivisena yllätyksenä Into osasi markkeerata paljon paremmin, kuin itse kuvittelin. No lisää vaan maastonvaihtelua, ojia yms. mukaan harjoitteluun. Erityisesti se osmankäämiä kasvava oja oli mielenkiintoinen tuttavuus. Kyllähän Into siitä yli osasi mennä, mutta damin etsiminen ojasta piti näyttää ihan tassusta pitäen. 

Kaiken kaikkiaan reissu toi kaivattua sosiaalista kanssakäymistä tälle peräkylän porukalle. Remmilenkit ihmisten ilmoilla, erilaiset maastot, tutut ja uudet kyläpaikat ja erityisesti lapset joiden ajatusmaailma ei ole minkään ei edes koirien suhteen vielä rajoittunut. Koiran ulkouluttaminen saa uusia ulottuvuuksia, kun saa juosta remmi suorana koiran perässä lujempaa kuin yksin ikinä pääsisi. Ja mitä kaikkea nuo karvaiset ystävämme osaisivatkaan... varsinkin jos niillä olisi peukalot. 

Meniköhän tämä tasohyppelypeli nyt kerralla jakeluun.

NOME-B VOI & ALO Hailuoto 4.- 5.6.2016

Onni - VOI

 Sydäntutkimusten jälkeen kevättalvella kysyin Onnilta, että haluaisiko se vielä käydä kokeissa. Onni itse oli sitä mieltä, että mieluummin ei (ainoastaan Janne vastusti ajatusta). Koetta edeltävän päivän iltana Onni sai kuitenkin pyynnön osallistua kokeeseen. Kokeessa ei ollut varakoiria ja yhden peruutuksen vuoksi tarvittiin täydennystä, jotta olisi parillinen määrä koiria. Lupauksista huolimatta Onni joutui siis kylmiltään starttaamaan, mutta täytyy sanoa, että startti ei jännittänyt näistä lähtökohdista lainkaan niin paljon, kuin yleensä.

Koe alkoi vesiohjauksella rantaviivan suuntaisesti, rannalla oli puolivälissä korppipommi, joten vettä pitkin oli mentävä koko matka. Tämän jälkeen oli vastarannalle linjatuplamarkkeeraus, jossa jälkimmäiselle noudolle jouduin antamaan hyvin pienen avun.

Lyhyehkön siirtymisen jälkeen oli maahakua, vesialuehakua vastarannalla sekä näiden hakualueiden välissä ohjaus pieneen saarekkeeseen. Maahaussa ohjaajan järkeily ei tuottanut tulosta, ja yksi riista jäi puuttumaan. Tai löytyihän se sitten, kun tuomari käski kutsua koira luokse ja lähettää se osoittamaansa suuntaan hakemaan. No tulevaisuutta varten tärkeitä opetuksia ohjaajalle :) Onni siis teki kaikenkaikkiaan hienoa työtä vaikka uintivauhti ei päätä huimannut.

Koeselostus: tuomarina Veli-Erkki Haataja

Haku

Vedessä hyvä, maalla voisi olla tehokkaampaa. Myöskin ohjaaja voisi harkita tekemisiään.

Ohjattavuus

Ohjaus 1: Erinomainen ohjaus.

Ohjaus 2: Erinomainen ohjaus.

Paikallistamiskyky

Selvittää ensimmäisen itsenäisesti, tarvitsee pienen avun toiselle ylittääkseen tupaksen.

Riistan käsittely

Hyvää

Passityöskentely

Rauhallinen luonne passissa.

Yleisvaikutelma

Rauhallisella tavalla liikkuva koira, joka hallitsee kaikki tehtävät. Puutteet maahaussa aiheuttavat palkintosijan alenemisen.

VOI2

Into - ALO

Kyseessä oli Inton ensimmäinen startti b-kokeessa. Koe alkoi maaohjauskella, minkä jälkeen oli kaksoismarkeeraus pienen lahden yli. Haun jälkeen oli vesiohjaus aiempaan markkeerauspaikkaan. Ohajusken ja markkeeraus sujuivat aivan hyvin. Haussa Intolla oli vauhtia enemmän kuin tarpeeksi ja ensimmäisenä löytyi tietysti kaikkein kauimmaiset riistat. Lähin varis erityisesti vaati töitä ennen kuin löytyi, mutta löytyipähän kumminkin.

Ja sitten se suurin miinus, joka oli riistan käsittelyssä. Olen yrittänyt kitkeä Intolta pois pupuistuntaa luovutuksen yhteydestä ja samalla se on käsittänyt jotain väärin ja minä en ole osannut korjata asiaa oikein (ainakaan vielä), eli toisinaan heti damista irroitettuaan Intoa hamuaakin sitä takaisin. Kokeessa koiran kuumuessa samaa tapahtu vesilinnuilla :( No näykkiminen oli pientä, mutta ehdottomasti se pitää nyt alkaa kitkeä pois.

Jäljelle päästiin ja sitä odottaessa oli jänityskertoimet huipussaan. Jännitystä ei suinkaan helpottanut se, että kaksi edellistä koiraa harmillisesti epäonnistuvat jäljellä. No vein Inton jäljen läheisyyten ja päästin narusta irti, niin silloin mentiin eikä meinattua. Jäljen vetäjä oli turhaan hikoillut metsässä pitkän matkan, kun Into vetäisi hurjalla vauhdilla mutkat suoriksi. Sieltähän se pupu sitten tuli pikatoimituksena :)

Koeselostus: tuomarina Veli-Erkki Haataja

Haku

Liikkuu alueella niin vauhdikkaasti, että tehokkuuskin hieman kärsii. Löytää kaikki riistat.

Ohjattavuus

Erinomainen

Paikallistamiskyky

Selvittää tehtävän hienosti ja itsenäisesti.

Riistan käsittely

Ottaa kaikki riistat nopeasti ja palauttaa suoraviivaisesti. Miinuksena riistan jälkinäykkiminen.

Passityöskentely

Seuraa hyvin ohjaajaa.

Jäljestämiskyky

Selvittää turkiseläinjäljen.

Muut ominaisuudet

Voimakas työskentelyvietti.

Yleisvaikutelma

Tänään hyvää työtä läpi koko kokeen esittänyt koira, jolla kapasiteettia vaativampiinkin tehtäviin.

ALO1, (sekä valinta alo-luokan parhaaksi koiraksi).

Yllätys rokotusreissulla

Tässä kevättalvella vein Onnin eläinlääkäriin normaalille rokotukselle. Ennen rokotusta tehtävässä tarkastuksessa paljastui kuitenkin, että Onnin sydämessä on kohtuullisen voimakas sivuääni (voimakkuusaste 3/6). Heti kotiin päästyä piti minun kaivaa stetoskoopit kaapista ruveta kuuntelemaan, kylläkin täysin amatöörivalmiuksin. Inton pumppu löi todella komeasti ja ilman ylimääräisiä ääniä, mutta Onnin pumppu suhisi minunkin korvaan aivan selvästi.

Muutamaa viikkoa myöhemmin varattiin Onnille aika spesialistille, josta saatiin seuraavanlainen diagnoosi tiivistetysti.

Sydämessä systolinen suhiseva keskivoimakas 4/6 sivuääni, voimakkaimmin kuuluu vasemmalla mitraaliläpän kohdalla. Ultraäänitutkimuksessa todetaan normaalit sydämen osastojen suhteet, ei tilavuskuormitusta tai hypertrofiaa. Vasemmassa eteis-kammioläpässä jyrkästi vasemman eteisen vapaata seinämää kohti suuntautuva lievä-kohtalainen läppävuoto, läpän rakenne ja asento vaikuttavat normaaleilta.

Myös toisessa eteiskammioläpässä ja keuhkovaltimoläpässä kohtalainen vuoto. Eli läpät vuotaa, mutta eivät ole vielä aiheuttaneet sydämeen muita muutoksia. Nyt sitten seuraillaan Onnin kuntoa ja erityisesti tarkkaillaan säännöllisesti hengitystiheyttä. Syyspuolella käytän Onnin luultavasti uudelleen ultrattavana, jotta saa jotain osviittaa vaivan etenemisestä.

Talvi ja kevät pähkinänkuoressa

Talvi ja kevät hurahtivat hetkessä. Talvella ohjelmistossa oli erityisesti lauman kanssa ulkoilua ilman pelkoa punkeista, käärmeistä tai hyttysistä. Saareenkin satoi sentään sen verran lunta, että pari kertaa päästiin metsäsuksillakin hiihtelemään.

Koirien lempparipuuhaa tais lenkkeilyn ohella, olla myös makkaran paisto. Enemmänkin olisi voinut käydä pidemmillä retkillä ihan kotimaastoissa, mutta pitänee petrata sillä saralla jatkossa.

Muska on ollut lyhyemmillä lenkeillä mukana, mutta suurimman osan aikaa eläkkeellä oleva ajopeli viettää säkkituolissa. Säkkituolin kanssa kävi alkuvuodesta myös pieni vahinko, kun valeraskauden kourissa Muska petasi petia hieman kovemmin ottein ja säkkäri oksensi styroksipallot pitkin lattioita. Onneksi Janne sai syntymäpäivälahjaksi uuden, joka sitten suosiolla luovutettiin koirien köllöttelykäyttöön.

Hiihtolomalla käytiin Pohjoisessa mökkeilemässä. Koirat pääsivät tutkimaan ilmeisesti sopuleiden jälkiä, joita oli paikoittain hyvinkin runsaasti. Pilkkisaaliin vartioiminen oli myös niin tärkeä tehtävä, että ainoastaan Onnilla ja Intolla oli vaadittavaa kärsivällisyyttä ja erityisesti mielenkiintoa moiseen hommaan.

 

Koko talven ajan reenattiin aika säästeliäästi ja lähinnä perusasioita. Markkeerauksissa Into on välillä ollut ihan ulalla ja ajoittain taas markkeeraa tosi hienosti. No jospa ikä ja kokemus pikkuhiljaa rupeaisi näkymään mustan hunsvotin työskentelyssä, paitsi etä sitä kokemusta pitäisi varmaan ensin hankkia jostakin. Paljon ollaan yritetty jankata myös linjaa hieman erilaisilla variaatioilla (mm. häiriöheitoilla) ja erilaisissa maastoissa.

Välillä on tehty myös remmilenkkejä jopa kotimaastoissa. Onpahan linnunpojat ja muutkin rääpäleet säilyneet turvassa tältä 'pelastus'partiolta. Into on myös harjoitellut pyöräilyä tai tarkemmin sanottuna pyöräilevän emännän seurana hölkkäämistä. Hienosti osaa jo pysyä lähellä ilman erillistä käskyttämistä (jos aivan alkulenkkiä ei oteta huomioon).

Koulun retkeilykerhoonkin Into pääsi osallistumaan. Luonnolllisesti se polleana esitteli oppilaille omia nuotiollaistumis-, daminnoutamis- ja makkaransyömisikykyjään. Ajoittain paranneltiin myös ankaraa flunssaa luonnon helmassa nuotiota vahtien.