Ensimmäiset sokkolähetykset, viikko 8

Tällä viikolla aloitettiin Onnin kans sokkolähetysten harjoittelu, Onnin kasvattajan innostamana. Kaivoin ja kolasin lumeen suoria rännejä, n. 15-30 m pitkiä. Piilotin uralle damin lumikokkareen taakse, eli eteen lähetyksessä Onni ei nähnyt damia vaan ainoa apu oli valmiiksi aurattu juoksu-ura. Onni lähti ihan kiitettävällä vauhdilla ja innolla juoksemaan, vaikka ei lähetyksessä damia nähnytkään. Tällaisia harjoituksia tehtiin tällä viikolla pariinkin otteeseen, ilman ongelmia.

Tänään ajattelin lisätä harjoitukseen hieman extraa (en tiedä oliko uhkarohkeaa, mutta onnistui kuitenkin). Eli kuten aikaisemmin, piilotin damin lumikokkareen taakse, mutta tällä kertaa rännin puoleenväliin ja lisäksi piilotin toisen damin rännin toiseen päähän. Tarkoitus siis oli lähettää Onni linjalle, jolloin se hakee ensimmäisen damin. Tämän jälkeen lähetin Onnin uudelleen samalle linjalle ja edellisen damin kohdalla sekä sen jälkeen huusin Onnille vahvistuksena eteen-käskyjä (ihan uusi asia Onnille).

Ihan ensimmäisellä kerralla Onni alkoi hidastella edellisen damin kohdalla ja eksyi hieman uralta sivuun etsiessään damia. Automaattisesti Onnin harhailun huomatessani huusin sitä nimeltä, ja kun Onni katsoi minua, nostin käden ylös ja lähetin Onnin uudelleen eteen (siis siten, että koira kääntyi ensin 180 astetta). Jopa minun yllätykseksi Onni teki juuri niinkuin sen kuuluikin, se kääntyi ympäri ja jatkoi uralla suoraan damille. Oli suorastaan upea huomata, että Onni muisti kyseisen ohjauksen vaikka sitä on harjoiteltu viimeksi syksyllä.

Seuraavalla kahdella linjalla Onni haki moitteettomasti ja vauhdikkaasti ensimmäisen damin. Toisella lähetyksellä se alkoi hieman hidastella ensimmäisen damin kohdalla, mutta vahvistuskäskyjen kanssa se kuitenkin jolkotti uralla suoraan seuraavalle damille asti. Minun tavoitteena olikin siis harjoitella lyhyitä sokkolähetyksiä ja samalla alkaa opettaa Onnille vahvistuskäskyjä linjalla. Mielestäni harjoitus meni loppujen lopuksi juuri niin kuin olin toivonutkin (saattoihan mukana olla myös aloittelijan tuuria :) ).

Niin ja tällä viikolla Onni pääsi noutamaan rusakon melkein heti ampumisen jälkeen, eli rusakko oli vielä lämmin. Ja kaikenlisäksi se oli melkoinen mötkäle, mutta Onni oli todella tohkeissaan ja jälleen kantoi pitkäkorvaa hyvällä otteella.

Onni nauttii auringosta ja muhkeista hangista

Viikko 6: markkeerauksia ja rusakoita

Viime viikko ja suurin osa tästäkin viikosta on mennyt ulkoillessa ja metsäkävelyillä, mutta mitään sen kummempaa ei olla harjoiteltu. Kunnes nyt viikonloppuna skarpattiin hieman harjoitusten merkeissä. Lauantaina käytiin metsässä harjoittelemassa markeerauksia. Janne oli heittäjänä, vaikka markkeeraukset olivatkin suht lyhyitä, kun lunta oli sen verran paljon. Muutama markkeeraus meni Onnilla hukkaan, mutta osa sentään onnistui ihan hyvin.

Tänään lähdin Onnin kans metsään kävelylle, kun oli niin hieno ilmakin. Otettiin kamera ja pari damia reppuun. Markkeerausmatkat oli jälleen suht lyhyitä, mutta hieman haastetta toi pehmeät hanget ja damin lentoradan ja koiran välissä olevat puut. Onni löysi kuitenkin jokaisen markkeerauksen nopeasti ja suoraviivaisesti, joten harjoitus Onnistui mielestäni ihan mallikkaasti.


Samaisella metsälenkillä tuli myös testattua Onnin kuuliaisuutta. Onni juoksi vapaana ja etäisyyttä minuun oli jonkin verran, kun mäen takaa ilmestyi hiihtäjä. Onni lähti sen kummemmin empimättä laukkomaan suoraan kohti hiihtäjää (luojan kiitos ei sentään ruvennut haukkumaan). Etäisyyttä hiihtäjään ei ollut enää kovin hirveästi, kun minä ehdin regoida. Onni pysähtyi välittömästi, kun huusin sitä nimeltä, ja tuli kiltisti luokse tänne-käskystä. Näyttäisi siis, että on sinne Onnin päähän täytynyt jotain jäädä, joten minä voin ainakin salaa olla ylpeä edes jostain saavutuksesta :)

Lauantai-iltana oltiin kyläilemässä Jannen vanhempien luona, jossa Onni sai ensi kosketuksensa rusakon kanssa. Janne ampui kaksi 'puutarha'rusakkoa ruokintapaikalta ja hieman myöhemmin minä menin Onnin kans tutustumaan pitkäkorvaan. Loppu illan leijailinkin sitten ihan pilvissä, kun Onnin käytös oli niin hienoa. Se otti kainostelematta tarjotun rusakon suuhun, teki sillä muutaman noudon hyvällä nouto-otteella, eikä rusakkoonkaan tullut yhtään reikää lisää. Onni kyllä innostui kovasti rusakkotouhusta, mutta ei mennyt ylikierroksille ja pysyi hyvin kontrollissa. Toivottavasti Onni muistaa toimia yhtä hienosti myös seuraavalla kerralla.

Koiran lihashuolto

Löysin tällä viikolla Akateemisesta kirjakaupasta koiran lihashuoltoon liittyvän kirjan. Koiran lihashuolto - Hieronta, venyttely, verryttely ja peruskuntoharjoittelu; Minna Saarelainen ja Timo Vallius. Kirjassa oli mielestäni hyvät ja selkeät kuvat, hyvien ohjeiden lisäksi. En siis voinut vastustaa itseäni ja jälleen kerran mukaan tarttui yksi kirja lisää.

Onnikin innostui aiheesta siinä määrin, että kanniskeli jumppamattoa niska vääränä. No ehkäpä koiran venyttelyyn riittää tuo lattialla oleva villamatto, kun näytti jumppamatto nostavan siinä määrin kierroksia nelijalkaisissa.

Köyhän koiran palapeli

Täna perjantaina oli maailman kirjat sekaisin. Reetta sai houkuteltua isännän kaupungille ostoksille. Tällaisia poikkeamia tapahtuu minun kirjanpitojeni mukaan keskimäärin kerran vuodessa. No joka tapauksessa lopputulos oli sama, eli minä ja Onni jouduttiin jäämään keskenään kotiin. Kyllähän me toki aina silloin tällöin ollaan yksin kotona, kun Reetta käy yliopistolla, ja osataan olla ihan koiriksi.

Reetta passitti meidät ennen lähtöä ulos tarpeille ja purkamaan energiaa. Mehän tehtiin työtä käskettyä ja juostiin rallia pihalla. Onnin kans riekkumisessa on vain se huono puoli, että se kuolaa. Onni siis luulee kovistelevansa minua säälittävillä hampaillansa, mutta tosiasiassa ei saa aikaiseksi muuta, kuin kasteltua minun turkin kuolalla.

Sisälle tullessa huomasin, että Reetta oli taas muistanut rakentaa esteradan keittiöön menevälle kulkuradalle. Hieman pettyneenä tyydyin rouskuttamaan tarjottua koirankeksiä ja kömmin sohvalle nukkumaan. Onni näki ilmeisen vauhdikkaita päiväunia, kun havahduin vähän väliä sen yninään. Onni kyllä aina väittää, että se olen minä, joka kuorsaa. Se taitaa kuitenkin puhua palturia, kun en minä ole koskaan kuullut kuorsaavani.

Kun ulkona alkoi jo hämärtyä, ei minulla riittänyt enää unta ja kävin herättämässä Onninkin. Tuumailtiin, että mitä tehtäis. Minä löysin saavista kaminapuiden seasta tyhjän pahvisen teerasian ja vessapaperihylsän. Annoin Onnille teeboksin ja olihan meillä vähän aikaa hauskaa niitä repiessämme. Sitten minä löysin pöydän reunalta jonkin kinkulle haisevan paperin. Onni kyllä yritti purra minua jalasta ja repiä alas, kun Reetta on kuulemma kieltänyt ottamasta pöydältä mitään. No olenkin aina sanonut, että Onni on sellainen mammanpoika ja mukamas niin kuuliainen... yök, ei mitään särmää eikä kapinahenkeä.

No siinä se paksupää sitten katsoi vierestä, kun minä nautin löytämästäni aarteesta. Kun olin saanut puolet syötyä, alkoi paperinpala maistua jo liian puisevalta minun makuuni. Kun emäntä ja isäntä sitten tulivat kotiin, yllytin kaiken varalta Onnin ottamaan paperin palan suuhun ja menemään ovelle vastaan. Sanoin, että ne on varmaan tosi onnellisia tuommoisesta valmiiksi pureskellusta paperista. Ja taas se hölmö meni lankaan.

Tässä viaton syntipukki

Pahuksen Onni kuitenkin tiputti paperin ihan viime tingassa. Lopulta selvisi, että se paperi oli (ollut) isännän hotellikuitti, joka olis pitänyt viedä työnantajalle laskutettavaksi. Illalla Reetta teippasi kuitin palasia yhteen ja loi murhanhimoisia katseita meihin kahteen syyttömään. Isäntäkin sai osansa, kun meni paljastamaan, että oli säilyttänyt kuittia samassa pussissa eväsleikkeleiden kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että onneksi en jäänyt itseteosta kiinni, olisin varmaan joutunut häkkiin yöksi. Reetta ei oikein ajatellut lämmöllä minun itse omin tassuin ja hampain rakentamaani köyhän koiran palapeliä.

Ja tässä köyhän koiran palapeli

-Muska