Täna perjantaina oli maailman kirjat sekaisin. Reetta sai houkuteltua isännän kaupungille ostoksille. Tällaisia poikkeamia tapahtuu minun kirjanpitojeni mukaan keskimäärin kerran vuodessa. No joka tapauksessa lopputulos oli sama, eli minä ja Onni jouduttiin jäämään keskenään kotiin. Kyllähän me toki aina silloin tällöin ollaan yksin kotona, kun Reetta käy yliopistolla, ja osataan olla ihan koiriksi.
Reetta passitti meidät ennen lähtöä ulos tarpeille ja purkamaan energiaa. Mehän tehtiin työtä käskettyä ja juostiin rallia pihalla. Onnin kans riekkumisessa on vain se huono puoli, että se kuolaa. Onni siis luulee kovistelevansa minua säälittävillä hampaillansa, mutta tosiasiassa ei saa aikaiseksi muuta, kuin kasteltua minun turkin kuolalla.
Sisälle tullessa huomasin, että Reetta oli taas muistanut rakentaa esteradan keittiöön menevälle kulkuradalle. Hieman pettyneenä tyydyin rouskuttamaan tarjottua koirankeksiä ja kömmin sohvalle nukkumaan. Onni näki ilmeisen vauhdikkaita päiväunia, kun havahduin vähän väliä sen yninään. Onni kyllä aina väittää, että se olen minä, joka kuorsaa. Se taitaa kuitenkin puhua palturia, kun en minä ole koskaan kuullut kuorsaavani.
Kun ulkona alkoi jo hämärtyä, ei minulla riittänyt enää unta ja kävin herättämässä Onninkin. Tuumailtiin, että mitä tehtäis. Minä löysin saavista kaminapuiden seasta tyhjän pahvisen teerasian ja vessapaperihylsän. Annoin Onnille teeboksin ja olihan meillä vähän aikaa hauskaa niitä repiessämme. Sitten minä löysin pöydän reunalta jonkin kinkulle haisevan paperin. Onni kyllä yritti purra minua jalasta ja repiä alas, kun Reetta on kuulemma kieltänyt ottamasta pöydältä mitään. No olenkin aina sanonut, että Onni on sellainen mammanpoika ja mukamas niin kuuliainen... yök, ei mitään särmää eikä kapinahenkeä.
No siinä se paksupää sitten katsoi vierestä, kun minä nautin löytämästäni aarteesta. Kun olin saanut puolet syötyä, alkoi paperinpala maistua jo liian puisevalta minun makuuni. Kun emäntä ja isäntä sitten tulivat kotiin, yllytin kaiken varalta Onnin ottamaan paperin palan suuhun ja menemään ovelle vastaan. Sanoin, että ne on varmaan tosi onnellisia tuommoisesta valmiiksi pureskellusta paperista. Ja taas se hölmö meni lankaan.
Tässä viaton syntipukkiPahuksen Onni kuitenkin tiputti paperin ihan viime tingassa. Lopulta selvisi, että se paperi oli (ollut) isännän hotellikuitti, joka olis pitänyt viedä työnantajalle laskutettavaksi. Illalla Reetta teippasi kuitin palasia yhteen ja loi murhanhimoisia katseita meihin kahteen syyttömään. Isäntäkin sai osansa, kun meni paljastamaan, että oli säilyttänyt kuittia samassa pussissa eväsleikkeleiden kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että onneksi en jäänyt itseteosta kiinni, olisin varmaan joutunut häkkiin yöksi. Reetta ei oikein ajatellut lämmöllä minun itse omin tassuin ja hampain rakentamaani köyhän koiran palapeliä.
Ja tässä köyhän koiran palapeli-Muska
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti