Sairaskertomus, osa 2

Loputkin verikokeiden tulokset tulivat maanantaina. Eipä niistäkään mitään ihmeellisempää löytynyt. Jonkin maksan toimintaa kuvaavan entsyymin arvot olivat koholla, mutta kuulemma aivan normaalirajoissa kortisonikuurilla olevalle koiralle.

Kortisonia ollaan vähennelty pikkuhiljaa. Muska ottaa nyt levon kannalta koko antibioottokuurin ajan ja tilannetta seuraillaan. Syytä nivelten turpoamiselle ei siis löytynyt, mutta toivottavasti vaiva ei uusiudu.

Röntgenkuvista löytyi ikävä kyllä sivulöydöksenä spondyloosia. Luusilloittumaa on lääkärin mukaan lähinnä viimeisen lannenikaman ja ristiluun välillä. Tässäkin siis mahtaa olla yksi syy siihen, ettei Muska ole oikein halukas hyppäämään itse auton takakonttiin ja niinpä emäntä onkin jo pidemmän aikaa saanut avittaa takapään kyytiin.

Röntgenkuvista näkyy ensimmäisenä tullut patti kinnernivelen takana.

Sairaskertomus, mystiset nivelvaivat

Joulun jälkeen sunnuntaina 29. päivä lähdettiin lenkille koirien kanssa, kuten edellisenäkin päivänä. Reilusti ennen puoltaväliä Muskalle sattui pieni haveri, kun se luikastui ja kepsahti kyljelleen. No liukastuminen ei ollut ensimmäinen laatuaan, ja Muska jatkoi lenkin loppuun normaalisti. Illalla koirien lähtiessä vielä lyhyelle pihakierrokselle Muskan oli työläs nousta patjalta ylös ja käveleminenkin oli hankalan näköistä. Oikean takajalan kinnernivelen takapuolelle nousi patti ja seuraavana päivänä odotti lääkärireissu.

Maanantaina lääkrillä ei kuitenkaan ihmeempää selvinnyt. Takajalka oli edelleen turvoksissa ja kipeä. Muska, joka ei koskaan ole ihmisille ärrännyt, jopa murisi lääkärille, kun tämä väänteli jalkaa. Ongelma meni tapaturman piikkiin ja Muska sai kipulääkkeet venähdykseen. Ehdin jo huojentuneena ajatella, että onneksi ei ollut mitään pahempaa.

Parin päivän kuluessa toisenkin takajalan kinnernivel turposi, kylläkin etu- ja sisäpuolelta. Tilannetta jäätiin seuraamaan ja Muska sai edelleen kipulääkkeitä. Loppuviikkoa kohti minkään laista paranemista ei ollut havaittavissa, päin vastoin. Muskan liikuminen meni todella hankalaksi ja kipulääkkeetkin näyttivät vaikuttavan vain hetkellisesti.

Sunnuntaina lopulta turposivat myös molemmat etujalat rannenivelestä alaspäin. Käpälävät olivat hyvinkin pinkeän ja kipeän näköiset. Tässä vaiheessa totesin, että nyt on kyse jostakin aivan muusta kuin liukastumisesta. Oltiin viikonloppuna keminmaassa ja niinpä sitten ajelin iltasella pitkin maakuntaa päivystävälle eläinlääkärille. Päivystävä ei oikestaan pystynyt sen ihmeempää tehdä tai sanoa, mutta kortisonikuurin kuitenkin kirjoitti (Prednisolon 40 mg, 2 tbl/pv).

Seuraavana päivänä kortisonin vaikutukset näkyivät selvästi ja viikon puolessa välissä Muska oli jo hyvinkin pirteän oloinen ja liikkuminen lähes normaalia. Alkuperäinen patti oikeassa kintereessä kuitenkin oli ja pysyi. Sairaslomalaisen oli ajoittain aika vaikea tyytyä kohtaloonsa ja reilun viiden minuutin remmilenkkeihin.

Eilen 10. päivä käytiin illalla Oulussa klinikalla Muskan kans. Koko rahan edestä otettiin röntgenkuvia ja verikokeita. Muskan mielestä kuvaukset oli inhottavia, kun piti maata selällään kaikenmaailman kaukaloissa ja pöydillä. Homma saatiin kuitenkin hoidettua ilman rauhoitusta. Osa verikoiden tuloksista jäi maanantaille, mutta sen perusteella, mitä nyt tutkittiin, niin minkäänlaista diagnoosia ei saatu.

Lääkäriltä saatiin ohjeet kortisonin vähentämiseksi ja lisäksi Muska sai myös antibioottikuurin kaiken varalta. Yksi syy ab-kuuriin kai oli mahdollinen kohtutulehdus tai ainakin erittäin suuri riski sairastua siihen kortisonin ja sen vuoksi alentuneen vastustuskyvyn takia. Edelleen mennään olemattomilla remmilenkeillä ja toiveikkaana, että jospa tämä mysteeri vielä selviäisi tai ainakin parantuisi.