keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Muskan hirviä ja hirviöitä 29.8.2009

Tänään ne viimein haki kesäteloilta sen oranssin pannan, jossa on se keltainen mutikka ja antenni. Arvasin kyllä heti, että mistä on kysymys ja siitähän se riemu ratkesi. Yritin rauhoitella itseäni nojatuolissa nyyhkyttäen. Onnin tolvana tuli repimään minua korvista ja jaloista pois tuolista, luuli kai raukka, että minulla oli siinä kurja olla. Se on reppana vielä niin vihreä, ettei tajua näistä jahtihommista tuon taivaallista.

Keli ei kyllä ollut mikään paras ajohommiin. Vettä satoi koko ajan ja oli satanut koko aamuyön. Eihän ne jäniksetkään silloin juokse, makaavat vaan käpäliensä päällä. Saahan niitä silloin yrittää etsiä. Lopulta löysin tosi väkevän hajuisen jäljen ja innolla lähdin sen perään moukuttamaan. En ollu kyllä ennen semmosta jänistä nähny. Niin iso ja ruskea, pitkä alahuuli ja muutenkin vähän ääliön näköinen. Totesin, että enhän minä kyllä tuon näköisten kuvatusten perässä juokse ja läksin emännän ja isännän luo. Ne puhu jostakin hirvestä tai hirviöstä vai mikähän se nyt oli, ei se hirviö kyllä minusta ainakaan kovin pelottavalta näyttänyt. Emäntä oli kyllä sitä mieltä, että saisin pysytellä kaukana niistä isoista mollosilmistä.

-Muska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti