Kyyhkyjahdissa Onni pääsi viimeinkin ensimmäisen kerran tositoimiin. Jahtikoiranhommat aloitettiin kuitenkin pienellä liekillä, ettei koira kuumenis liiaksi. Aloituksen aamurytinöihin Onni ei päässyt ollenkaan vaan ilmaannuttiin jahtipaikalle vasta kahdeksan aikoihin, kun pahin sota oli jo ohi, mutta kyyhkyä silti tasaiseen tahtiin lennossa. Aluksi ihan vaan istuttiin ja ihmeteltiin, kaikessa rauhassa. Päivän aikana Onni nouti kolme kyyhkyä vapaalla haulla ja yhden markkeerauksena. Kaikenkaikkiaan päivän sessio kesti Onnin osalta puolitoista tuntia, josta suurin osa paikallaan istumista.
Illalla, kun ampujat oli hommansa hoitaneet, tultiin takaisin jahtipaikalle ja käytiin Onnin kans metsässä kävelemässä haavikoita etsimässä. Aluksi Onni kulki epätavallisen lähellä, kun lenkillä normaalisti tekee tosi mukavaa hakukuviota. Päivällä oli pikkukoiran päähän jäänyt vissiin mieleen, että siellä tapahtuu, missä ukko on pyssyn kans. No sitten onneksi sattui niin, että Onni löysi kyyhkyn :) Ja fiksuna koirana Onnipoika totesi saman tien, että nämähän mötköttää jo valmiiksi täällä maassa, ja hakukuvio laajeni saman tien normaaleihin mittoihinsa.
Iltalenkin loppupuolella Onni löysi vielä yhden haavikon, joka oli sen verran hyvässä kunnossa, että pyrähti puunoksalle istumaan. Tosi nätisti Onni lopetti itse linnun jallittamisen, kun huomasi sen nousevan korkeuksiin. Otin Onnin naruun ja rauhassa katsottiin, kun Janne ampui kyyhkyn alas puusta, minkä jälkeen päästin koiran noutoon.
Lopullinen saldo Onnin osalta oli siis kuusi kyyhkyä. Todellinen saalismäärä oli melkolailla mehukkaampi, mutta suurimman osan noutamisista hoiti kokeneemmat konkarit :) Oottakaas vaan ens vuotta, niin kyllä Onnikin sitten ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti