Hyvästi helppo elämä, tervetuloa ajokoira
Lauman uusin jäsen muutti meille siis vappuna Vieremältä. Isot on saappaat pienellä täytettäväksi, mutta onneksi on nuo Muskan koulimat noutajapojat oppaina.
Onneksi tätä pentuarkea ei ole tämän tiheämmin. Unen määrä on tipahtanut minimiin ja luutuamisen määrä noussut maksimiin. Mutta hei, kukapa ei nauttisi seisoa toukokuun pakkasyössä yöpaitasillaan pennun kanssa. Saatikka elää kalteri viidakossa, jossa huoneesta toiseen pääseminen vaatii kissan refleksejä ja apinan akrobaattisia kykyjä. Ja se tunne, kun töihin olisi jo kiire ja pentu roikkuu mekon helmassa kaikella puruvoimallaan.
Mutta on se sievä. Niin sievä, että sydäntä särkee. Ja niin tutulta näyttäviä piirteitä pitkine kauloineen ja pönöttävine istuma-asentoineen. Juu me tosiaan osataan jo istua, ainakin melkein. Metsään ollaan käyty tutustumassa useaan otteseen. Ja jostain kumman syystä vielä nykyään pihalla koko ajan auki olevasta häkistä on tullut lemppari kakkapaikka.
Niin ja kyllä se jo tunnistaa oman nimensä, ainakin jos on makupaloja taskussa. Saanko esitellä ihka aito venäjänajokoirapoika, joka kantaa papereissaan nimeä Iinkorven Sokol tuttujen kesken ihan Soku vaan. Сокол (sokol) tarkoittaa haukkaa. Haukkana se onkin kyllä aina paikalla, kun joku on menossa tai tulossa tai ruokakaapin ovi on auki tai ihan muuten vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti